Lapsen edunvalvonta lastensuojeluprosessissa

Lastensuojeluasioissa on puhevalta 12 vuotta täyttäneellä lapsella. Lapsi voi tuolloin käyttää itseään koskevissa asioissa itsenäisesti puhevaltaa huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella. Lapsella, huoltajalla ja muulla laillisella edustajalla on rinnakkainen toisistaan riippumaton puhevalta eli he eivät ole sidottuja toistensa näkemyksiin.

Alle 12 vuotiaan puhevaltaa käyttää hänen huoltajansa tai huoltajan sijaan määrätty lastensuojelun edunvalvoja. Lapsi voi tarvita vajaavaltaisena puolueettoman puhevallan käyttäjän huoltajan sijaan. Näin turvataan, että lapsen näkökulma tulee esille ja huomioiduksi tasavertaisesti muiden osapuolten näkökulmien rinnalla.

Lastensuojelun sosiaalityö on velvollinen hankkimaan lastensuojeluprosessiin lapselle edunvalvojan esimerkiksi tilanteissa, joissa on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja pysty puolueettomasti valvomaan lapsen etua ja lastensuojelun edunvalvojan määrääminen on samanaikaisesti tarpeen asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi. Tarve edunvalvojalle voi tulla myös tilanteessa, jossa lapsen huoltaja ei halua tai ei kykene käyttämään lapsen puhevaltaa esimerkiksi asiakassuunnitelmissa.

Edunvalvonnalla voidaan varmistaa, että lapsen etu toteutuu niin hallinnollisessa kuin oikeudellisessakin prosessissa lastensuojeluasioissa. Kyseessä voi olla esimerkiksi sijaishuollon muutokset ja huostaanoton lopettamishakemukset. Ydinajatuksena on lapsen edun valvominen ja että lapsen ääni ja tahto kuullaan siinä laajuudessa kuin se on mahdollista lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.

Edunvalvojan tehtäviä

Edunvalvojan tulee selvittää lapsen mielipide, antaa lapselle tiedot, jotka liittyvät asiaan. Lapselle tulee selvittää mitä seurauksia lapsen näkökulman noudattamisesta ja edustajan toimista voi seurata ja lisäksi edunvalvojan tulee määritellä lapsen näkökannat ja esittää ne myös viranomaiselle (kaikki edellä mainitut siinä laajuudessa kuin mitä lapsen ikä ja kehitystaso mahdollistaa). Myös lasta koskevat päätökset tulee selvittää lapselle.

Huomioitava on aina lapsen etu. Edunvalvojan tehtävän laajuus riippuu käräjäoikeuden antamasta päätöksestä. Tehtävä voi olla laaja ja kestoltaan pitkäkin tai se voi olla rajattu ja kestoltaan lyhyt. Edunvalvojan määräys määrittelee edunvalvojan toimivallan.

Lapsen edunvalvonta rikosprosessissa

Rikosprosessiin kuuluu esitutkinta, syyteharkinta ja tuomioistuinkäsittely sekä myös rangaistuksen täytäntöönpano. Myös rikosprosessissa edunvalvojan tehtävän laajuus riippuu käräjäoikeuden antamasta päätöksestä. Alaikäisen lapsen ollessa asianomistajana rikosprosessissa hänen puhevaltaansa käyttää edunvalvoja tai muu laillinen edustaja. Yleensä lapsen puhevaltaa käyttää huoltaja.

Lapsen ollessa 15-17 vuotias, lapsi käyttää itsenäisesti puhevaltaa henkilöään koskevassa rikosasiassa rinnakkain huoltajan kanssa. Alle 15 vuotiaan lapsen henkilöä koskevassa asiassa puhevaltaa käyttää yksin huoltaja.

Tuomioistuimen on määrättävä alle 18 vuotiaalle asianosaiselle edunvalvoja, mikäli on perusteltu syy olettaa, että huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja ei voi puolueettomasti valvoa asianosaisen etua jossain asiassa, jos edunvalvojan määrääminen ei ole selvästi tarpeetonta. Jos huoltajaa epäillään lapseen kohdistuvasta rikoksesta, on ristiriita ilmeinen. Myös muun läheisen ollessa epäiltynä lapseen kohdistuvaan rikokseen, voi aiheuttaa edunvalvonnan tarpeen (esim. isovanhempi, lapsen sisko tai veli jne). Huomioitava on, että läheinen voi olla muukin kuin sukulainen.

Edunvalvojan hakeminen esitutkinnassa on tutkinnanjohtajan velvollisuus. Hänen on tehtävä tarvittaessa hakemus edunvalvojan määräämiseksi tuomioistuimelta. Päätös edunvalvonnasta voidaan antaa ensin väliaikaisena (tilanteen niin vaatiessa) ja vasta sen jälkeen lopullisena päätöksenä.

Edunvalvojan tehtäviä on muun muassa (määräys huomioiden); esittää rangaistusvaatimus esitutkinnassa käyttäessään puhevaltaa, ottaa kantaa vahingonkorvausvaatimuksiin, esittää tarpeelliset muutkin vaatimukset. Edunvalvojan tehtävä on antaa riittävästi tietoa prosessista edunvalvottavalle. Hänen tulee tuoda lapsen etu ja ääni esille prosessissa. Rikosprosessi, sen vaiheet ja tuomio tulee käydä läpi lapselle lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Edunvalvojan tulee tehdä yhteistyötä kulloinkin tilannekohtaisesti ainakin poliisin, lastensuojelun ja avustajan kanssa.

Lähtökohta tulee olla aina lapsen etu.

Avainsanat: , , ,